Ammatillisen koulutuksen opettajalla on merkittävä rooli onnistuneelle työelämässä tapahtuvan oppimisen ohjaamiselle. Opettajalle on tärkeää seurata opintojen etenemistä ja tunnistaa tukitarpeita.
Työssäoppimisen ongelmat, myöhästymiset ja jopa opintojen keskeytyminen ovat ongelmia riippumatta missä oppiminen tapahtuu. Työelämässä oppimisen aikana opettajan mahdollisuus seurata oppimista läheltä ovat rajallinen ja ongelmat saattavat kasautua huomaamatta.
Kasautuvat ongelmat ovat riski opiskelijan menestykselle, mutta myös oppilaitokselle. Siksi ei olekaan yllättävää, että oppilaitokset ovat kiinnostuneita kehittämään tapoja seurata keskeyttämisriskejä ja tunnistaa ongelmia hyvissä ajoin.
Tässä artikkelissa kerromme, miten oppimisympäristön hyödyntäminen työelämässä tapahtuvan oppimisen seurantaan auttaa puuttumaan ongelmiin.
Työssäoppimisen ongelmat on vaikea tunnistaa
Ammatillisessa koulutuksessa keskeyttämisen ja valmistumisen myöhästymisen riski on monesta syystä merkittävästi suurempi kuin monella muulla koulutusalalla. Se myös kasvoi koronan aikana enemmän juuri ammatillisessa koulutuksessa.
Oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuva oppiminen sekä oppimisen seurannan rajalliset työkalut vaikeuttavat merkittävästi opettajan työtä. Kun opiskelijat ovat poissa opettajan näköpiiristä, tilannekuvaan muodostuu katvealueita. Riittävää tietoa opintojen etenemisestä on vaikea saada, jolloin mahdolliset työssäoppimisen ongelmat ehtivät kumuloitua.
Tämä tekee ongelmien havaitsemisesta ja niihin mielekkäästi puuttumisesta vaikeaa. Työssäoppimisen ohjaaminen ja oppilaitoksen ulkopuolella tapahtuvan oppimisen seuranta ovat selkeitä kehitysalueita, joiden avulla voidaan puuttua muuttuvan ammatillisen koulutuksen ongelmiin.
Ammatilliselle koulutukselle asetetaan periaatteessa velvollisuus opetuksen henkilökohtaistamiseen. Miten tälle käytännössä varmistetaan resurssit ja edellytykset onkin sitten jo aivan toinen asia. Riittävillä hallinnan ja seurannan työkaluilla päästäisiin kuitenkin jo pitkälle.
Yksilöllinen seuranta on laadukkaan ohjaamisen edellytys
Workseedillä olemme tehneet jo vuosien ajan tiivistä yhteistyötä ammattioppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen kanssa. Siksi tiedämmekin, että sopiva oppimisympäristö pitää sisällään selkeät työkalut oppimisen seurantaan ja opitun raportoimiseen niin opettajalle kuin opiskelijallekin.
“Opettajien ja oppilaitosten kanssa yhteistyössä kehitetty Workseed -oppimisalusta tukee opiskelijoiden yksilöllistä seurantaa ja antaa opettajalle ylimääräisen käsiparin monella tapaa.”
Workseed -alustalla on mahdollisuus luoda yksilöllisiä opintosuunnitelman mukaisia oppimispolkuja ja seurata niiden etenemistä yksinkertaisen visuaalisen käyttöliittymän kautta. Opettaja voi seurata opintojen etenemistä sekä ryhmien että yksilöiden tasolla helposti.
Opettajan ei tarvitse kahlata läpi viestiviidakkoa eikä soitella opiskelijoiden perään. Sen sijaan viivästykset ja työssäoppimisen ongelmat on helppo havaita nopeasti, jolloin niihin puuttuminen on helppoa – myös silloin, kun opiskelijat eivät ole luokassa.
Oppimispäiväkirjojen kautta Workseed sisältää myös työkalut työssäoppimisen seurantaan ja raportointiin, niin opiskelijoille kuin opettajille. Opiskelijoiden päiväkirjamerkinnät ja työpaikkaohjaajien antama palaute antavat opettajalle elintärkeää näkyvyyttä työssäoppimisen arkeen ja onnistumiseen. Enää opettajan ei tarvitse luottaa ainoastaan silloin tällöin paikan päällä tekemiinsä havaintoihin.
Alusta tarjoaa myös työkalut opiskelijalle mielekkääseen oppimiseen. Tuen ja palautteen kohdistamisen kynnys myös verkossa ja työpaikoilla paranee, eikä opiskelijoita tarvitse jättää oman onnensa nojaan. Myös kynnys raportointiin pysyy matalana ja raportteja on mahdollista tehdä myös videoin ja valokuvin. Tämä tekee raportoinnista saavutettavampaa myös opiskelijoille, joilla on vaikeuksia keskittymisen tai lukemisen kanssa.
Workseed ei ole vain viestittelyn, poissaolon kirjanpidon tai läksyjen palauttamisen työkalu. Se antaa opettajalle paremmat edellytykset ymmärtää opintojen etenemistä ja seurata miten opiskelijoilla menee. Se madaltaa kynnystä yksilöidä palautetta ja ratkaista työssäoppimisen ongelmat hyvissä ajoin.
Miten pilotoin Workseed -alustan omalla alallani?
Workseed on ammatillisen koulutuksen ja työelämässä oppimisen haasteisiin räätälöity oppimisalusta, joka tarjoaa opettajalle työkalut parempaan oppimisen ohjaamiseen ja seurantaan. Oppimisalustan avulla työssäoppimisen ongelmat on mahdollista tunnistaa ajoissa ja niihin on mahdollista puuttua tarkoituksenmukaisesti.
Tuotekehitystiimissämme on kokemusta ammatillisen koulutuksen pedagogiasta, ja alusta on kehitetty oppilaitosten palautetta tarkkaan kuunnellen.
Nyt Workseed -alustan pilotoiminen on helppoa, myös yksittäisellä alalla ilman organisaation laajuista uudistusta. Harjoittelun ohjaamiseen tarkoitettu Workseed -oppimispäiväkirja on nimittäin otettavissa käyttöön itsenäisenä tuotteena.
Voit lukea lisää päiväkirjojen tuomista eduista työssäoppimisen hallintaan sekä asiakkaittemme kokemuksista niiden käytöstä blogistamme.
Mikäli haluat tietää, miten Workseed voisi parantaa viestintää ja opiskelijoiden tukemista juuri sinun organisaatiossasi, voit myös ottaa yhteyttä ja varata tapaamisen asiantuntijoittemme kanssa.