Ammatillisen opettajan 5 tärkeää digitaitoa
Digitaalisten työkalujen hyödyntäminen ammatillisessa koulutuksessa jo melko vakiintunutta. Opetushallituksen selvityksen
Digitaalisten työkalujen hyödyntäminen ammatillisessa koulutuksessa jo melko vakiintunutta. Opetushallituksen selvityksen
Laurea halusi kehittää hoitoalan työssäoppimisen hallintaa. Tavoitteena oli ennen kaikkea
Digitalisaatio ei ole enää pelkkä muotisana. Se on tänä päivänä
Workseed valittiin Opetushallituksen oppimisympäristöksi vuonna 2021. Tämä saavutus on pitkän
Suomalaisen koulutusteknologian kysyntä kasvaa maailmalla. Momento Cero Workseedin partneriksi Etelä-Amerikkaan.
Työssäoppimisen opinnollistaminen ammattikorkeakoulussa Yhteiskunnan ja työelämän murroksen aiheuttama jatkuvan oppimisen
Ammatillisessa koulutuksessa näitä taitoja opetetaan aina tietyn ammatin tarpeen mukaisesti.
Mobiililaitteet osana tehokkaampaa hajautettujen ryhmien ohjaamista Opiskelu ja ennen
Usein opetusalan digitalisaatiolla mielletään kymmenet, ellei sadat oppimista tukevat Appsit
Workseed on oppimisympäristö työelämälähtöiseen opiskeluun. Se on käytännön taitojen opettamiseen täsmäsuunniteltu ja vuorovaikutuksellinen alusta.
Seuraa meitä somessa